Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Tällä sivulla julkaisemme Joutsan Seudussa olleita

KUULUMISIA KANSALLISPUISTOSTA                         

Uusi luontopalsta avautumassa

Kuulumisia kansallispuistosta on uusi, luontoaiheinen palsta Joutsan Seudussa. Palsta toteutetaan yhdessä Leivonmäen kansallispuiston ystävät -yhdistyksen kanssa. Muutama luonnonystävä tulee vuorotellen talkoohengessä kirjoittamaan ajankohtaisista kansallispuistoasioista tai omista luontokokemuksistaan. Ensimmäisenä ääneen pääsee Leivonmäen kansallispuiston ystävät -yhdistyksen puheenjohtaja Lea-Elina Nikkilä. Ajatus on, että näin hekin, jotka itse eivät pääse puistoon, voisivat kokea retken mielikuvissaan. Jutut voivat myös olla virikkeenä omien retkien suunnitteluun. 

Me kaikki seutukunnalla asuvat olemme etuoikeutettuja. Elämysretkelle pääsemme omalta kotiovelta, sillä kansallispuisto kuuluu meille kaikille, se on aina auki eikä retki maksa mitään!

Perustietoa puistosta löydät: www.luontoon.fi , se on Metsähallituksen tuottama sivusto ja www.leky.suntuubi.com taas on Leivonmäen kansallispuiston ystävien oma kotisivu.

Jos sinä haluat mukaan kirjoittajarinkiin, ota yhteyttä: leila.backman24@gmail.com

Leila Backman

*****

Ystäväyhdistys tuo toimintaa kansallispuistoon

Suomessa on nyt 38 kansallispuistoa, mutta vain muutaman yhteydessä toimii oma ystäväyhdistys. Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry on niistä aktiivisin.

Kun Leivonmäen kansallispuisto vuonna 2003 perustettiin, toiveissa oli saada sen yhteyteen luontokeskus. Sitä varten kutsuttiin koolle neuvottelukunta, jonka arvovaltaisena puheenjohtajana toimi Mauri Pekkarinen. Mukana oli paikallisia, maakunnallisia ja valtakunnallisia yhteistyötahoja, mutta lopulta hanke kaatui rahoituksen puutteeseen. 

Metsähallitus perusti kuitenkin Selänpohjaan luontotuvan neuvontapisteeksi, mutta sen toiminta loppui parissa vuodessa. Leivonmäen kansallispuiston ystävät -yhdistys syntyi 2006 jatkamaan sitä työtä, jota seutukunnalla oli jo pitkään tehty alueen luonnon ja kansallispuiston ympärille rakentuvien palvelujen tunnetuksi tekemiseksi niin paikallisille kuin kauempanakin asuville ihmisille. Kiinteää palvelupistettä ei haluttu, mutta retkiä, tilaisuuksia ja yhteistyötä päätettiin käynnistää paikallisin voimin ja yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.

Kahdeksan vuotta toimineessa yhdistyksessä on satakunta jäsentä, osa aktiivisesti osallistuvia, osa kannatuksen vuoksi mukana olevia. Yhdistys järjestää syksyisin sieniretken näyttelyineen ja osallistuu "Tornien taisto" -lintutapahtumaan keväisin. Ikääntyneille tarjotaan ohjelmallisia luontoretkiä ja kummikouluille matkoja puistoon. Talkoot perinneympäristöjen hoitamiseksi ja lupiinien kitkemiseksi kansallispuistosta ovat luontainen toimintatapa. Talkoilla ollaan myös rakennettu linnunpönttöjä "Vanhusretkien" rahoittamiseksi. Tänä kesänä linja-autollinen jäseniä kävi tutustumassa laivaristeilyllä Päijänteen kansallispuistoon. 

Erityisen ylpeä yhdistys on siitä, että se oli vaikuttamassa sekä Kirveslammen luontotornin että retkiladun saamiseksi puistoon.

Lea-Elina Nikkilä, Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry:n puheenjohtaja

Ajankohtaista ystäväyhdistyksistä

Metsähallituksen kanssa yhteistyössä toimii nyt viisi ystäväyhdistystä. Tietoa niitten toiminnasta löytyy esimerkiksi www.luontoon.fi - sivuston kautta. Leivonmäen kansallispuiston ystävien kotisivut ovat osoitteessa www.leky.suntuubi.com LB

*******

Ota kansallispuisto omaksesi

Kansallispuistot nähdään nykyisin myönteisessä valossa ja niiden monet arvot on tunnistettu. Monimuotoinen luonto ja lajisto, kulttuuriperintö sekä kauniit maisemat ovat puistojen suojelullinen perusta ja lähtöarvo. Samalla ne ovat vetovoimatekijöitä, jotka tuovat työmahdollisuuksia ja tunnettuutta sijaintikuntiinsa sekä terveyttä ja hyvinvointia kaikille puistossa vieraileville.

Kansallispuistojen merkitystä voidaan avata myös eurojen avulla. Kansallispuiston retkeilypalveluihin sijoitettu euro tuo keskimäärin 10 euron verran tuloja lähiseudulle. Syksyllä valmistui selvitys, jonka mukaan retkeilijä kokee saavansa yhdestä vierailusta kansallispuistoon hyvinvointia keskimäärin 208 euron arvosta. Kansallispuistoilla on siis suuri merkitys myös taloudelliselta kannalta, vaikka onkin hyvä muistaa, että kaikkea ei voi mitata rahassa.

Syyskuun 1. päivästä alkaen Suomessa on ollut 38 kansallispuistoa, kun kansallispuistoverkoston kuopus perustettiin Etelä­-Konnevedelle.

Miten Leivonmäki erottuu tuosta joukosta?

Jokainen kansallispuisto on erilainen ja niissä myös vieraillaan lukuisin eri tavoin ja tavoittein. Toisessa ääripäässä ovat isot ja saavutettavuudeltaan vaativat kansallispuistot, joihin lähdetään viipymään ja mittaamaan omia retkeilytaitoja ja jaksamista. Vastakohtana ovat lähellä kaupunkeja sijaitsevat puistot, joissa voi lähteä käymään tavallisena viikonloppuna tai jopa töiden jälkeen arkena. Ne tarjoavat lyhyen ja turvallisen piipahduksen luontoon, mutta myös niissä voi harjoitella erilaisia retkeilytaitoja.

Jos haluaa nähdä mahdollisimman kattavasti ja helposti eteläisen Suomen luonnon peruselementtejä, nauttia luonnosta ja sen tarjoamista aktiviteeteista sekä ottaa mukaan myös perheen pienimmät ja seniorit, kannattaa suunnata Leivonmäelle. Soita, harjuja, metsiä, vesiluontoa, sieni- ja marjamaita, retkiä ja tapahtumia sekä useita lyhyitä rengasreittejä kruununa esteetön reitti ja puolikota.

Erityiseksi Leivonmäen kansallispuiston tekee kuitenkin se, että se on aidosti ja oikeasti paikallisten ihmisten rakentama ja rakastama. Metsähallituksessa on viime vuosina kehitetty vapaaehtoistoiminnan muotoja. Yhtenä malliesimerkkinä valtakunnallisessa kehittämistyössä oli Leivonmäen kansallispuiston ystävien toiminta. LEKY onkin tänä vuonna ehdolla vuoden luontovapaaehtoiseksi yhdessä 15 muun arvostetun toimijan kanssa.

Leivonmäen kansallispuistossa yhteistyö ja yhteisöllisyys näkyy käytännön teoissa joka päivä. Leivonmäen kansallispuisto on paikallisille niin olohuoneen jatke kuin myös elinkeinon lähde, jonne toivotetaan tervetulleiksi kauempaakin saapuvat. Ota sinäkin Leivonmäen kansallispuisto omaksesi.

Tuula Peltonen, puistonjohtaja , Metsähallitus luontopalvelut

*****

Sieniä ja hirvikärpäsiä

Parin kehnon vuoden jälkeen tänä syksynä on saatu nauttia erinomaisesta sienisadosta. Lajeja on paljon, harvinaisuuksia kerättäväksi asti ja sienikärpäsetkin ovat jättäneet sienet rauhaan. Samaa ei voi sanoa hirvikärpäsistä, niitä on pörrännyt sienestäjien kimpussa riesaksi asti.

Kansallispuistossa on niin vaihtelevia luontotyyppejä, että sieltä löytyy aina jotain koriin napsittavaa - vaikka myös sienestäjiä riittää. Leivonmäen kansallispuiston ystävien vuotuinen sieniretki osoittautui tänäkin vuonna tarpeelliseksi, sillä liki 60 luonnonystävää tarpoi metsän herkkujen perässä. Saalis oli lyhyen retken jälkeen kiitettävän komea: 50 eri sienilajia. Keruutuotetarkastaja Anni Rintoolla piti kiirettä, että hän ehti tunnistaa ja nimetä kaikki löydetyt sienet. Osa retkeläisistä toi myös mukanaan tunnistettavaa.

Anni Rintoo rohkaisi retkeläisiä tutustumaan uusiin sieniin, mutta ikivanha viisaus, jonka mukaan koriinsa kannattaa kerätä vain niitä sieniä, jotka ehdottoman varmasti tietää ruokasieniksi, pitää edelleen paikkansa. On myös hyvä tunnistaa pahimmat myrkkysienet, että osaa niitä varoa.

Lekyn retkellä yksi suosikki, jonka varmaan jokainen oppi tunnistamaan, oli kehnäsieni. Sitä on tänä vuonna todella paljon ja satokausi on ollut pitkä. Harvinaisempi erikoisuus, jonka moni näki ensimmäistä kertaa, oli männyntuoksuvalmuska eli matsutake, jota japanilaiset himoitsevat. Sitä löytyy useammasta paikasta kansallispuistosta, mutta älä turhaan kysele mistä, “tietäjät” pitävät visusti salaisuutensa!

Itse olen tänä syksynä onnistunut löytämään mustavahakkaita kerättäväksi asti, aiemmin olen saanut vain muutaman näytesienen ja päässyt sitä maistamaan. On tosi herkkua! Eikä sienikausi lopu ennen lumia ja pysyvämpää ilman kylmenemistä; vahakkaitten, valmuskoitten ja suppilo- ja kosteikkovahveroitten aika on vasta aluillaan.

Ai niin, se riesa, hirvikärpäset... Joku vannoo valkoisten vaatteitten nimeen, toinen voitelee ihonsa kamfertilla tai sitruunalla. Hirvikärpäskarkotteista ei ainakaan ole mitään hyötyä ja kärpäslakissakin ötököitä oli enemmän sisä- kuin ulkopuolella! Joten, jos lähipäivinä näet kansallispuistossa liikkuessasi oudon olion, jolla on sukkahousut päässä ja kaulus päällystetty nurinpäin olevalla ilmastointiteipillä, se ei ole harakanpelätin eikä pankkirosvo… Se olen minä, olen sienessä ja testaan uusinta vinkkiä hirvikärpästen torjunnassa!

Leila Backman, sieniharrastaja Rutalahdesta

*****

Mars maastoon!

Tottahan toki luonnossa liikkumiseen voi oppia aikuisena, jos saa asiaan kipinän. Itse kaupungissakasvaneena luontoharrastuksiin ei ollut erityistä intoa, vaikka perheeni harrasti suunnistusta. Kun muutin maalle mahtavien maisemien keskelle ja sain omia lapsia, niin motivaatio ja kiinnostus kasvoivat.

Joka kerta, kun meille Rutalahteen tulee vieraita, ohjelmassa on luontoretkeilyä. Aikoinaan selässä kiikkui rinkassa lapsi ja muut juoksivat innoissaan reitit läpi. Evästauko makkaranpaistoineen tai letunpaistoineen kuului tietysti ohjelmaan. Kotikylän Koskikaran kierros on aina ollut ykköskohde, mutta kaikki Leivonmäen kansallispuiston reitit on koluttu kymmenet kerrat. Nelivuotias kipittää hurmiossa vitosen lenkin eikä tunnu missään.

Lapsi nauttii luonnostaan luonnossa kulkemisesta. Hänelle pitää antaa siihen mahdollisuuksia. Koskikaran koululaiset kiersivät aikanaan Koskikaran kierroksen muutaman kerran vuodessa; tietysti myös muuallakin kansallispuistossa retkeiltiin. Koskaan oppilaat eivät vinkuneet tai valittaneet retkeä, vaikka se oli kierretty monenmonta kertaa. Voi niitä onnellisia ilmeitä, kun koululainen tuli retkeltä sienikassillisen kera! Tällä hetkellä Mieskonmäessä opettava Nikkasen Tero on varsinainen luontotietäjä ja löysi aina oppilaineen komeat sienisaaliit.

Lapsi kulkee metsässä maailmaa ihmetellen ja aarteita etsien. Jokainen mustikka, puolukka ja sieni on arvokas aarre. Kotiin tuliaiseksi tulee myös kepakoita ja kiviä. Niistähän voi maalata vaikka käärmeen tai leppäkertun. Tai pihlajamarjoja voi pujottaa lankaan ikkunakoristeeksi. Metsäpuuhat jatkuvat luontevasti myös sisällä.

Luontotietouden lisääntyminen lisää intoa retkillä. 4H-toiminnanjohtaja Kirsi Ilmonen sai aikanaanvarsinaisen luontohurmion Rutalahden ja Leivonmäen lapsiin. Kirsi innosti lapset luontokisoihin ja oppilailla onkin tukuttain lajin SM-mitaleita. 4H-luontokisoissa kysellään kasvi- ja eläinlajitietouden lisäksikasvupaikkatyyppejä, erätaitoja, jokamiehenoikeuksia ja vaikkapa puun pituuden ja iän arviointia. Joskus kilpailussa piti tehdä kiehinen ja toisen kerran nuotio.

Nykyisin, kun meille tulee vieraita, menemme edelleen luontoretkelle - aikuisporukassa. Nuoriso retkeilee keskenään ja retkistä saa häivähdyksen, kun joku kyselee pakkasesta makkarapakettia ja ottaa ongen kainaloonsa. Kamerasta näkee nuorten reissuilta upeita otoksia Isoltavuorelta tai Päijänne-maisemia Kylärannasta. ”Ei voi kyllä hienompaa paikkaa olla”, lipsahtaa joskus 18-vuotiaan suusta kotiseutujaan ihastellen.

”Metsässä on aina niin mukavaa”, sanoi pari viikkoa sitten ekaluokkalainen Antti Rautio, kun äitinsä vei hänet metsään sieniretkelle raskaan koulupäivän jälkeen. Mikä parasta, metsä on talon takana. Täällä maalla pikkuretkiä voi tehdä vaikka päivittäin.

Liisa Liias

Joutsan yhtenäiskoulussa työskentelevä luokanopettaja, joka asuu Rutalahdessa.

*****

Aarteenetsintää kansallispuistossa

Kansallispuisto on leivonmäkisten rikkaus ja rakkaus, kaikenikäisten ikioma juttu, jota ei suinkaan mustasukkaisesti pidetä vain omana aarteena. Onni on asua lähellä, mutta sijainti on kuitenkin keskeinen muualta saapuville ja monentasoista majoitustakin on saatavilla joka makuun.

Sateenkaaren pää osoittaa Haapasuolle, kansallispuiston sydämeen. Sieltä kannattaa lähteä aarretta etsimään. Mikä on sinun aarteesi? Eri ihmiset rakastavat eri asioita, mutta olen aivan varma, että Haapasuolta sateenkaaren päästä jokainen voi löytää omansa. Luonto ei lokeroi, mutta me ihmiset rakastamme luokittelua ja määrittelyä. Osa meistä haluaa olla trendikäs ja harrastaa muodikkaita asioita kuten geokätkeily, polkujuoksu, triathlon, meditointi, mindfulness. Moni on vannoutunut perinneihminen, jolle metsä ja suoluonto merkitsee marjastusta, sienestystä, retkeilyä, lintujen bongailua, suunnistusta tai hiljentymistä.

Jokaiselle jotakin, kaikille kaikkea, joka hetki ja aivan ilmaiseksi. Markkinamiesten mahdoton lupaus toteutuu helposti kansallispuistossa. Aina yhtä uusi, erilainen, yllätyksellinen, tuore, raikas, lämmin, läheinen, tuttu, turvallinen, haastava, mielenkiintoinen, inspiroiva, lohduttava, piristävä, voimauttava,.... Mitä kaikkea kansallispuisto tarjoakaan, kun vain astuu sinne avoimin mielin!

Minun intohimoni on liikunta. Miten monta monituista kertaa olenkaan liikkunut kansallispuistossa keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella; juosten, kävellen, pyöräillen, meloan, soutaen, uiden, hiihtäen, lumikenkäillen; reppu selässä, kamera kaulassa, kompassi kädessä, sykettä mittaillen ja varsinkin ilman; saappain, avojaloin, paljasjalkakengin, lenkkareilla, sandaaleilla; yksin, kaksin, perheen parissa, porukassa, yhdessä ystävän kanssa; hikoillen, hengästyen, rauhoittuen ja voimautuen. Parasta on upeat oivallukset, olemisen kepeys, kaikki lennokkaat ideat, ajatuksen lento ja mielen keveys. Luonnon keskellä on helppo olla luova. Taannoin iski idealla ja kokeilin kotikutoista triathlonia: pyörällä Kirveslammelle, sieltä juosten Harjunlahden uimarannalle pitkin merkattua polkua, uinti Rutajärvessä ja takaisin samaa reittiä. Hyvin toimi!

Liike laittaa aivot ajattelemaan kirkkaasti ja eheästi. Harmi vain, taika katoaa välittömästi kotioven kolahtaessa. Millään ei pysty kuvailemaan sitä tunnetta, minkä tavoittaa luonnossa liikkuessa. Se on se aarre, sateenkaaren päässä. Tule ja löydä aarteesi, omalla tavallasi.

Marianne Kosonen, Vanhan Vartiamäen tilan emäntä

******

Päiväkahvilla perhosbaarissa

 

Päiväperhoset ovat aina kiehtoneet minua: ne ovat kauniita, elävät vain hetken, niitä on haastavaa vangita edes kameralla. Perhosinnostukseni sai uutta potkua, kun leivonmäkeläinen luontovalokuvaaja Matti Ranta pari vuotta sitten toi Rutalahden Suojarinteelle kaikkien katseltavaksi kansallispuistosta ottamiaan kuvia. Useimmat ihastelivat upeita maisemia tai hellyttäviä oravia. Minä jäin perhoskuvien vangiksi; mitäpä jos minäkin

Ei tarvittu kuin pari päivää, kun tajusin, että minun vajavaisilla perustiedoillani perhosten maailmasta ei pitkälle pötkitä: en kerta kaikkiaan löytänyt perhosia, ja jos löysinkin, en ehtinyt kuin ajatella kuvan ottamista, kun perhonen oli jo tiessään. Kävin Koskikaran kierroksella, Kirveslammen lenkillä ja kolusin pellonpientareita. Aina yhtä kehno tulos. Olinkohan väärään aikaan perhosjahdissa? Päätin ottaa asioista selvää ja yrittää toisena kesänä uudestaan.

Talvi hurahti kuin huomaamatta, kun silmäilin puolenkymmentä perhoskirjaa läpi. Löydettyäni facebookista perhosharrastajien yhteisöjä, ja muutenkin netistä tietoa, olin lopullisesti pihalla. Tietoa on niin paljon, että ei tiedä, mistä aloittaisi. Ja kumminkin minä olisin halunnut vain ihastella kauniita perhosia, mieluiten omassa pihassa!

Puutarhalehdessä oli juttu perhoskasveista, jotka erityisesti houkuttavat perhosia. No niitä äkkiä penkkiin. Näin punahattu, puistovillakko, suopayrtti, syyssyrikkä ja muutama muu saivat paraatipaikan pihassamme. Ja kyllä, jo viime kesänä päiväperhosia alkoi pyöriä kukissa. Suositeltiin myös perhosbaarin perustamista.

Ensimmäinen kokeiluni baarinpitäjänä tyssäsi alkuun: valitsin liian varjoisan paikan ja aikakin oli vähän myöhäinen Lopulta todistettavasti asiakkaina kävi vain kaksi kärpästä, joista toinen oli astiassa ketarat suorina ja toinen käytöksestä päätellen nousuhumalassa. Olisikohan viisainta vain ihailla toisten ottamia kuvia perhosista?

Kaikeksi onneksi löysin kaapin pohjalta tänä kesänä punaviinipullon. Ei, en ottanut itse huikkaa suruun, vaan tein uudestaan perhosbaarin aurinkoisimmalle paikalle pihaan ja lähelle perhoskasveja. Ihan oman pään mukaan pilkoin astiaan omenan, lorautin etikkaa, vähän siirappia ja sokeria, ja kaadoin punaviiniä niin, että nämä peittyivät. Päälle pala sienipyyhettä. Ohjeissa kehotettiin laittamaan tarjoamiset viilipurkkiin, mutta johan piha näyttää kaatopaikalta, jos puissa roikkuu roskapussitavaraa. Siispä perustin perhosbaarini keraamiseen amppeliin.

Ei mennyt kuin varttitunti, kun ensimmäiset asiakkaat olivat baaritiskillä! Kiihkeintä aikaa kesti kaksi viikkoa elokuussa, ja silloin bongasin kahdeksan eri perhoslajia: herukkaperhosen, suruvaipan, neitoperhosen, lanttuperhosen, sitruunaperhosen, amiraalin ja kaksi, joita en tunnistanut. Baari oli varsinkin neitoperhosten ja suruvaippojen suosiossa. Hauskin hetki oli, kun postireissulla hätkähtäen huomasin, että joku leyhytteli kovaa vauhtia kevyenliikenteenväylää ja kääntyi meidän pihaan. Herukkaperhosella oli kiire baariin!

Parin kiitävän elokuisen viikon aikana kameraa tuli ulkoilutettua tavallista enemmän, ja päiväkahvit ryypättyä perhosbaarin lähellä - eihän koskaan voinut tietää, kuka seuraavaksi olisi tulossa asiakkaaksi... Mennyt perhoskesä oli asiantuntijoitten mukaan huono, siksi tuntui lottovoitolta saada niin monta asiakasta.

Nyt baari on jo talvikaudeksi suljettu, mutta ensi kesänä uudestaan!

 

Leila Backman, aloitteleva perhosbaarinpitäjä Rutalahdesta

*****

Tunnelmia retkiladulta

Kävin ystävänpäivän tienoilla kahtena päivänä hiihtämässä kansallispuiston retkiladulla.

Harjunlahden parkkipaikan vierestä lähtevä 10 km:n perinteisen tyylin hiihtoladulla saa nauttia

vaihtelevista talvimaisemista, sillä reitin varrelle mahtuu niin kauas jatkuvaa tasaista suota kuin

kumpuilevia harjujakin.

Haapasuon avoimella nevalla oli leppoisaa sivakoida eteenpäin nousevaa aurinkoa kohti.

Kitukasvuiset männyt olivat saanet lämpimiä päiviä seuranneiden pakkasten jälkeen ylleen paksun

huurrepeitteen, joka kimalsi auringossa. Tuuheat jäkäläkasvustot puiden pinnalla olivat kuin hienoja

röyhelöitä, jotka kiersivät runkoja köynnösten lailla.

Ensimmäisenä päivänä latu oli jäinen ja muutamalla sauvantyönnöllä pääsi monta metriä eteenpäin.

Avosuolta latu jatkuu rämeelle, ja sieltä ennallistamisalueen ohi Vartijamäen harjulle ja

Kirveslammen parkkipaikan ohi Harjujärvelle. Kumpuilevassa maastosssa sai alamäissä hyvät

vauhdit, vaikka kaikkein jyrkin mäki jäi laskematta. Jos ei välitä hurjista mäenlaskuista (ainakaan

jääkelillä), niin ne voi kätevästi laskea umpihangessa hitaammin vauhdein. Tänä vuonna latulinjoja

on muutettu siten, että laskut olisivat turvallisempia.

Toisena päivänä oli pyryttänyt hieman uutta lunta, ja latu oli monin paikoin pehmeiden lumidyynien

peittämä – se ei kuitenkaan haitannut, sillä hanki kantoi kuin olisi kevät jo ovella. Siellä täällä

törröttävien kelopuiden välissä oli mennyt jokin sirojalkainen käpäläeläin, luultavasti kettu.

Retkiseurueeseen kuulunut helsinkiläinen Juha Hämäläinen oli vaikuttunut erämaisista

maisemista: ”Haapasuolla hiihtäminen toi mieleeni 10 vuoden takaisen Lapin vaelluksen.

Mukavaa, ettei tarvitse lähteä niin kauas kokeakseen vastaavaa luonnon taikaa”, hän mietti ja sanoi

keväämmällä haluavansa yöpyä jollakin kansallispuiston laavuista.

Hiihtoretkelle kannattaa varata eväät mukaan, sillä viehän hiihtäminen energiaa ja tunnetusti pieni

pakkanen saa kaiken ruuan maistumaan paremmalta kuin kotikeittiössä. Eväiden syömiseen paras

paikka on Harjujärven puolikodalla, jossa voi syödä vaikka lämpimiä voileipiä. Sieltä reitti jatkuu

Luupään lammen ohi kohti Röykkälän lammastilaa ja lopuksi Harjunlahden tien suuntaisesti

takaisin alkupisteeseen.

Tänä vuonna retkilatu avattiin 10.2. ja sitä ylläpitää Leivonmäen kansallispuiston ystävät

ry yhteistyössä Joutsan kunnan kanssa. Ajankohtaista latutilannetta voi seurata yhdistyksen

kotisivuilta. Harjunlahden parkkipaikan lisäksi ladulle pääsee Kirveslammen luontopolun

parkkipaikalta.

 

Janika Tanni, joka reilu vuosi sitten löysi lintukodon Rutalahden Luukkolasta

******

Mitä jos meidänkin kansallispuistossa?

Kävimme syksyllä Plitvicen kansallispuistossa Kroatiassa. Aina, kun liikkuu omien ympyröitten ulkopuolella, takkiin tarttuu uusia ajatuksia. Niin tälläkin kertaa; voisikohan jotain toteuttaa Leivonmäen kansallispuistossa?

Plitvicen kansallispuisto on perustettu jo vuonna 1947, ja vuonna 1979 se liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon - eikä varmasti suotta, niin henkeäsalpaavan ihmeellinen luonto sillä on tarjottavana. Erityisen hienoja ovat monet kosket, kirkkaina säilyneet lukuisat pienet järvet ja jylhät kanjonit vuorten välissä. Eläin- ja kasvilajisto on monipuolisuudessaan vertaansa vailla. Puisto on kooltaan reilusti kolmetoistakertainen meidän puistoomme verrattuna, ja kahdessa päivässä käy enemmän ihmisiä kuin Leivonmäellä koko vuonna!

Mitä yhteistä meillä siis voisi olla, tai voisimmeko ottaa opiksemme jotain vanhan puiston vuosikymmenien aikana hioutuneista käytännöistä? Itse kävimme puistossa turistikauden ulkopuolella, mutta silti tunnin aikana kaksikymmentä linja-autoa purki lastin retkeilijöitä yhdelle neljästä portista. Kuitenkaan mitään tungosta ei ollut, ja mekin saimme retkeillä melkeinpä yksin. 

Suuret opastaulut, pienemmät opasteet ja lipun mukana saadut esitteet ovat todella selkeitä ja hajauttavat väen eri reiteille. Vaikka Leivonmäelle ei omaa luontokeskusta saatukaan, kyllä jokin yhteinen opastuspiste olisi hyvä olla. Opastaulujakin saisi olla enemmän, ja erityisesti, että karttoja olisi reittien varrella ja kunnan matkailukohteissa aina retkeilijöitten saatavilla. Nyt on vähän hakuammuntaa, miten ensimmäistä kertaa puistoon tuleva sattuu reittinsä löytämään ja valitsemaan. Juuri nytkin joku kaupunkilainen suunnittelee lähtevänsä kansallispuiston hyviksi tiedetyille laduille - miten ihmeessä hän löytää sinne? 

Kun meillä pääosa vieraista käy kesällä, tuhannen taalan paikka olisi kehitellä Letkakahvilasta asianmukainen neuvontapaikka. Sinne voisi myös koota retkeilijöitä kiinnostavaa ostettavaa kansallispuistosta. Tai löytyisikö keskeisellä paikalla olevan TB:n yrittäjiltä innostusta nostaa kansallispuisto paremmin esiin? Entä kunnan matkailumainonta ja matkailuesitteet - eikö oman kansallispuiston kuuluisi olla ykkösjuttu, jolla voisi houkutella kävijöitä kauempaakin? Ainakin Kroatiassa kansallispuistot arvotetaan hyvin korkealle. Onko meillä Joutsassa näin?

Vaikka Plitvicessä on retkeilijöitä paljon, maastossa ei juurikaan näy kulumista. Osasyynä on se, että kaikki polut on päällystetty, ja märkiin paikkoihin on rakennettu tammesta kulkuväylät. Vaikka meillä kävijämäärät ovat pieniä, joillakin suosituimmilla reiteillä kuluminen alkaa näkyä. Voisikohan sitä mitenkään estää? 

Roskatkin ovat täysin tuntematon käsite Plitvicessä: retkeilijät on koulutettu tuomaan ihan kaikki mukanaan puistosta. Hyvänä “porkkanana” siisteyteen on, että pieninkin roskaaminen maksaa 500 euron sakon! Ja määräysten noudattamista myös valvotaan: tuoreessa muistissa oli, että eräs turisti oli juuri saanut purukumin sylkäisemisestä tuon “matkamuiston“. Jokin siisteyshoukutin olisi syytä olla myös omassa puistossamme, sillä kulkipa mitä reittiä tahansa, aina saa poimia toisten heittämiä roskia.

Plitvicessä pääsymaksu oli 12 euroa hengeltä ja aukioloajat aika tiukat.

Se asia Leivonmäen kansallispuistossa onkin retkeilijän kannalta paremmin kuin siellä kaukomailla: käynti ei maksa mitään, puisto on aina auki ja vapaasti meidän kaikkien kuljettavissa ympäri vuoden.

Leila Backman

 

Tietoa Leivonmäen kansallispuiston ystävien retkistä: www.leky.suntuubi.com

 

*******

 

Elämysretkelle omalta ovelta

Varmasti löytyy tämän lehden lukijoista lisäkseni muitakin, jotka ovat jo pitkään suunnitelleet käyvänsä läheisessä luontokohteessa, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi – "kun sinnehän pääsee koska vaan". 

Lisäksi on varmasti muitakin syitä, miksi vierailu Leivonmäen kansallispuistossa on saattanut jäädä joiltakin paikkakuntalaisilta tekemättä. "Saako siellä marjastaa ja sienestää?", "Voiko liikkua missä vaan?", "Voinko ottaa koiran mukaan?", "Voiko sinne eksyä?", "Minkälaiset retkeilyvarusteet pitää olla?".

Leivonmäen kansallispuisto – kuten muutkin Suomen kansallispuistot – on Metsähallituksen hoitama, valtion omistama luonnonsuojelualue, joka luonnonarvojen vaalimisen lisäksi tarjoaa kaikelle kansalle mahdollisuuden virkistykseen ja liikuntaan. Siksi puistoissa on runsaasti palveluja retkeilijöille. Rutajärven rannalla ja saarissa on tulipaikkoja, puolikotia ja laavuja. Harjujärven maisemissa on liikuntarajoitteisille suunniteltu reitti ja tulipaikka. Haapasuolta löytyy pitkosreittejä ja luontotorni. Rutalahdesta pääsee Koskikaran kierrokselle. Parkkipaikoilla on kartat ja hyvät opasteet. Siellä myös kerrotaan, että marjastus ja sienestys on puistossa sallittua, ja että koira voi olla mukana retkellä kytkettynä. Kirjastoistamme ja internetistä löytyy lisätietoa.

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten löysin sattumalta pienen tilan keskeltä suota. Haapasuo oli jo silloin luonnonsuojelualueeksi valtiolle hankittu. Vaikka Haapajärven rannalla maisema yli suon oli kuin Lapissa, korvet olivat reheviä ja koivikot heleitä. Luonnon monimuotoisuus oli täällä rikkaimmillaan ja kotiuduin heti, Lakat, karpalot, mustikat, puolukat, juolukat, kantarellit, herkkutatit ja suppilovahverot. Kaikki käden ulottuvilla.

Vuosien myötä sain olla mukana Leivonmäen kunnan hankkeissa, joiden tuloksena Leivonmäen kansallispuisto perustettiin vuonna 2003. Kolmen neliökilometrin suuruista järvien, lampien, jokien, purojen, soiden, harjujen ja metsien kokonaisuutta alettiin kutsua ”keskisuomalaisen luonnon pikkujättiläiseksi”. Pieneltä alalta löytyivät maakuntamme luonnon kaikki piirteet; "männikkömetsät ja rantojen raidat". 

Jokunen vuosi kansallispuiston perustamisen jälkeen luonnonystävät perustivat kaikille avoimen yhdistyksen, Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry. Jos kaipaa retkelleen sisältöä ja paikallistuntemusta, kannattaa lähteä mukaan yhdistyksen tapahtumiin ja talkoisiin.

Lea-Elina Nikkilä, Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry:n puheenjohtaja

*****

 

©2017 LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTON YSTÄVÄT RY - suntuubi.com